27.5.2013; Saksaa ! :3

Huomasin, että en ole kertonut tänne oikein mitään saksanmatkastani, joka tapahtui saksanryhmäni kanssa :D joten, konettani tutkiskeltuani, löysin tällaisen tekstinpätkän.

Maanantai 27.5.2013

Aamu on normaali. Herätyskello pirisisi kello 7.45, mutta opettajien HERÄTYYYS kaikuu käytävässä jo puolelta. Murahdus, uninen huomenta yläpedistä, kyljen kääntäminen. Muutama minuutti kuluu kerätessä voimia nousemiseen.

Muutama? Ennemminkin kymmenen. Yläpedin asukki Elisa on jo pukeissa kun nousen sängyltä väsyneesti. Muutama sana, vaatteet päälle ja alakertaan kolmannesta kerroksesta, jossa pieni koppimme on.

Hostellimme Jugendherbergerin aamupalahuone; ruskealla
lipastolla oli leivät ja sen päälle laitettavat asiat, musta-punainen
juttu sen vieressä on juoma-automaatti ja no, pöydillä syötiin.
Mun ja Ellun vakipöytä on aivan vasemmalla näkyvä :D

Aamupalalla on leipää, muutamaa hedelmää ja jugurttia. Juotavaksi saa valita mehua, kahvia, vettä, teetä tai lämmintä kaakaota. Minä otan lämmintä kaakaota puoli kuppia, kuten joka aamu tätä ennen. Istumme pöytään leipiemme kanssa, mussuttaen sämpylät poskeemme ja siivoten jälkemme.

Nousu takaisin yläkertaan, huoneen ovi auki, innokasta puhetta tulevan päivän tapahtumista. Kerron, etten ole koskaan ollut junassa. Ellun vastaus on ennalta arvattava; etkö oikeesti?

Puolisen tuntia laiskaa makoilua ja meikkien kohentamista, ja sitten kutsu käy jälleen alakertaan. 23 teiniä ja kolme aikuista kävelee katujen halki yhtenä isona ryhmänä rautatieasemalle. Sinne matkaa on kolmesta viiteen kilometriä.

Juttelemme ahkerasti, vaikka välillä hiljaisuus laskeutuukin -mutta vain minun ja Ellun välille. Muille hiljaisuus taitaa olla tuntematon käsite. Hetken päästä rautatieasema kohoaa edessämme.

Se on vanha rakennus, tiiliset seinät kohoavat korkealle ilmaan. Vuosiluku -se on rakennettu 1900- luvulla- koristelee sen seinää. Isot, valoa läpi päästävät ikkunat heijastavat kuvamme kun kävelemme niiden ohi. Timo kuuluttaa, että tämä on hetken meidän leikkikenttämme, ja meidän pitää odottaa kun hän menee tarkistamaan tilanteen sisälle.

Timo katoaa rakennukseen, ja muut lysähtävät kivisille ikkunalaudoille tai istuvat maahan; vain muutama seisoo. Pyörätelineet täynnä pyöriä loistavat edessämme. Kiireisiä ihmisiä kävelee ohitse muutamankymmenen metrin päässä meistä.

Timo on poissa minuutin tai pari, jonka aikana räpsin muutaman kuvan. Mennään sisälle, hän sanoo, ja tottelemme kuin lampaat.

Lyypekin juna-asemaa. en omista kuvaa

Kaksi muuta opettajaa odottaa meitä jo sisällä, ja Ellu arvelee heidän tulleen etukäteen, koska meidän kanssamme he eivät kävelleet. Kävelemme pitkän aulan läpi portille seitsämän, ja laskeudumme alas rappusia oman junan luokse. Ahtaudumme sisälle kaikki samaan vaunuun, B- luokkaan.

Minä joudun eroon Ellusta koska paikkoja on enää vähän jäljellä, vierekkäisiä ei varmaan yksiäkään. Matkustan selkä menosuuntaan päin vanhemman miehen vieressä, joka lukee saksankielistä kirjaa filosofiasta. Minä uppoudun musiikin maailmaan ja puoli tuntia 42-minuuttisesta matkasta hujahtaa ohi hetkessä.

Mies nousee pois jollakin pysäkillä ja valtaan itselleni penkin ikkunan vierestä, yrittäen etsiä Ellua katseellani, mutta en löydä häntä. Alistuen kohtalooni istun yksin loppumatkan, tuijottaen maisemia ikkunasta.

Perillä ängen ulos viimeisten joukossa, ja melkein törmään Elluun. Kysyn, menikö matka mukavasti, ja muutaman väärin kuullun vastauksen ja naurahduksien jälkeen Timo huutaa meidät kokoon, ja me keräännymme Timon, Katriinan ja muiden aikuisten lisäksi tuntemattoman vanhan naisen ympärille. Hän esittelee itsensä, mutta en kuule puoliakaan hänen puheestaan, sillä seisomme yhä junalaiturilla ja meteli on kova. Saan selvää, että nainen on suomalainen mutta asunut Saksassa monia kymmeniä vuosia, ja hänen suomenkielen taitonsa saattaa olla hivenen huono. Timo lupautuu auttamaan.

Menemme lyhyehkön matkan metroasemalle, ja hyppäämme metroon. Tilaa ei ole paljoa, ja minun lisäkseni viisi ihmistä roikkuu kiinni samassa tangossa, jotta emme kaatuisi kun metro lähtee liikkeelle tai jarruttaa.

Lyhyen metromatkan jälkeen purkaudumme taas uudelle metroasemalle.

Seuraamme aikuisia suurelle rakennukselle, jonka pihalla nainen kertoo meille jotain sen historiasta. Tylsistyn kuoliaaksi, mutta noin vartin -joka tuntuu ennemmin tunnilta- jälkeen me jatkamme matkaa ja puheensorina alkaa taas.

Muutama sata metriä ja olemme toisella rakennuksella, jossa kävelemme ainakin miljoonat rappuset ylöspäin, ja sitten jonotamme pitkässä jonossa ehkä viisi minuuttia. Katriina kertoo missä olemme; Miniatyr Wunderland. Minua kiinnostaa enemmän paikan ilmainen ja suojaamaton WLAN yhteys.

Miniatur Wunderland :P en omista kuvaa

Saamme liput ja muutaman väärän käännöksen jälkeen selviydymme Sveitsiin. Ei kuitenkaan oikeaan -se olisi liian siistiä opintomatkaksi- vaan Sveitsistä tehtyyn miniatyyrihuoneeseen. Liikkuvia junia, vuoria, pilviä, kaikkea siistiä. Matka jatkuu monen huoneen läpi ja viimein pääsemme ruokailuhuoneeseen, jossa ostan Redbullin ja jäätelön, ja Ellu mehun. Istumme siellä melkein tunnin, minä netissä surffaten ja Ellu piirtäen. Mikä sen mukavampaa?

Kun jatkamme matkaa ruokailuhuoneesta kaikki taas koossa, matkamme käy satamaan. Suuri joki -Main, tai joku- jossa kelluu useita laivoja. Timo joutuu kysymään apua muutaman kerran, mutta vihdoin pääsemme oikeaan laivaan. Koko ryhmä ahtautuu rappusia ylös kannelle. Sisällekin voisi mennä, mutta suurin osa ellei kaikki haluavat nauttia maisemista ja raittiista ilmasta. Niin myös minä ja Ellu.

Istumapaikkoja pyöreitten pöytien äärestä ei riitä meille kahdelle, joten valtaamme paikat ihan keulasta. Nojaamme kaiteeseen ja katselemme kun laivamme lähtee liikkeelle.

On aika ahdasta. Oikealla puolellani on homopari -niin ainakin päättelin heidän puheestaan- ja vasemalla puolellani Ellu. Näpsin muutaman valokuvan. Tuuli puhaltaa meitä päin, eikä se ole mikään lämmin tuuli. Ellu vetää takin päälleen mutta minulla ei sellaista mukana ole, joten kääriydyn tiukasti hupparini sisälle ja kärsin viiman.

Puolituntisesta laivamatkasta ensimmäiset 27 minuuttia me seisomme. Jalkani puutuvat totaalisesti, ja haluan vain istumaan. Sitten yksi pöytä tyhjenee ja me ryntäämme istumaan Ellun kanssa, mutta hetken päästä olemmekin jo siellä, mistä lähdimme ja uusi kävelymatka odottaa.

Pääsemme taas metroasemalle ja hyppäämme metroon. Valitan nälkääni, ja Ellun vastaus on melko tyly. Vaikka olen ärsyyntynyt kaikkeen -varmaan siksi, että minulla todella on nälkä, sillä kello on jo lähemmäs kolme ja olen viimeksi syönyt ennen yhdeksää- puren huultani ja hiljenen sovinnolla.

Hyppäämme metroon, hyppäämme ulos metrosta. Kävelemme suuren ostoskeskuksen eteen, ja taas meille kerrotaan jotain, ja sitten meidät päästetään puoleksitoista tunniksi shoppailemaan viisikerroksiseen taloon.
Muutaman vaatekauppan, yhden kirjakauppan ja GameStopin jälkeen päädymme PizzaHutin kojulle, josta minä ostan kaksi slaissia pitsaa ja kokiksen, ja Ellu yhden slaissin ja kokiksen. Syön enemmän kuin mielelläni ruokani. Sitten katsomme kelloa ja huomaamme että viiden minuutin päästä pitää olla aulassa, ja sinne me sitten suuntaammekin.

Kävelemme taas yhdessä rautatieasemalle, jonne matkaa ostoskeskukselta on muutama kilometri. Pääsemme taas junaan, ja tälläkin kertaa Ellu joutuu eri paikkaan kuin minä, tosin tällä kertaa omasta tahdostaan. Siinä olemme erilaisia; jos on ylä-ja alakerta, ja alakerrassa on tilaa, minä haluan mennä katsomaan yläkertaa ja nähdä jos siellä on tilaa ja ehkä paremmat oltavat, kun taas Ellu jää suosiolla alakertaan. Ja niin tapahtui junassa; minä kiipesin ylös muiden kanssa, ja Ellu jäi alas.

Istuudun Erikaa vastapäätä jonkinlaisen miehen viereen. Oma paikkani on käytäväpaikka, ja minua vastapäätä on kaksi penkkiä. Erikan vieressä istuu nuori mies, joka näyttää Turkkilaiselta.

Jutustelen Erikan ja Johannan kanssa matkalla hieman, vaikka emme toisiamme niin tunnekkaan. Ihan mukavia ihmisiä. Johanna istuu siis käytävän toisella puolella jonkun naisen vieressä, ja hänenkin edessään on kaksi istumapaikkaa.

Erika tuijottaa minua häiritsevän paljon. Ties mitä hän ajattelee, toivon mukaan että onpas Fiia nätti ja niin eteenpäin, mutta en oikein usko. Tai no, ken tietää?

Puheenaiheet vaihtelevat lapsuuden lempi TV- sarjoista kouluun ja opettajien naimisiinmenoon. Erika ihmettelee kuka voi mennä Kilpiön kanssa naimisiin. Nauran.

Vieressäni istuva mies lähtee ja Erika vaihtaa paikkaa Johannan eteen, ja siinä istuu vain minä ja Turkkilainen mies. Edessäni oleva paikka on tyhjä, ja saan nostettua jalkani sen päälle. Ellulta tulee viesti; "Tuu alas?:)" ja minuutin päästä: "älä enää". Pyydän Ellua ylös, mutta yllätys, ei Ellu jaksa. Junamatka kestää lähemmäs 50 minuuttia mutta pian olemme taas Lyypekissä.

Kävelemme takaisin Hostellille. Juttelemme Ellun kanssa melkein koko matkan, ja mainitsen kuinka kaikki alastomat patsaat ovat häiritseviä. Hostellilla lepäämme muutaman tunnin ja illalla lähdemme ravintolaan nimeltään Kurbis -Kurpitsa. Saan unta ehkä puoli kahdeltatoista illalla.