Siis nyt kyllä tuli ahdistus. Rupesin miettimään et mitä haluun tehä ku oon aikuinen. Tän miettiminen ei oo todellakaan ajankohtasta, mut täytyyhän jo ysillä miettiä et mihin lähtee kouluun. Amis vai lukio? Sit pitää päättää et millanen. Jos meet amikseen, okei, mut mitä haluut opiskella? Sama lukiossa. Meetkö peruslukioon, ilmasupainotteiseen vai johonki ihan muuhun? Vai eikö mee kumpaankaan? Ehkä taidelinjalle, esimerkiks Muurlaan...?
Tietty sen koulutuksen voi aina jättää kesken. Kuulemma tosi moni tekee niin, et menee eka vaik lukioon, mut hokaa ettei se sovi sulle ja vaihtaa esimerkiks amikseen. Jotkut menee suoraan töihin, vaik se ei oo kauheen järkevää.
Mä aion mennä lukioon. Haluun ainaki mennä. Kaikki ainaki sanoo et lukio on järkevä vaihtoehto jos ei oo varma mitä haluu tehä elämässään. Ku sieltähä ei varsinaisesti saa papereita mihinkään työhön, vaan sit jatko-opiskeluitten kautta vasta.
Ja sit siinä on se, et mulla ei oo mitään hajua mitä haluisin tehä elämälläni. Mulla on monta "työvaihtoehtoo", ja neki muuttuu satavarmana täs matkan varrella.
Yks ois psykologi. Äiti jankkaa et psykiatri ois parempi, ku sil on parempi palkka, mut niillä on eroja työnkuvassa. Mä haluun keskustella asiat selviks, en määrätä masennuslääkkeitä niinku psykiatri. Sitäpaitsi mun mielenkiinto ei riitä lääkiksen käymiseen. Eiks psykiatri tarvii lääkiksen paperit, kyl kai.
Mut siis jos haluun psykologiks, se on lukio ja sit psykologin koulutus. Siis 8½ opiskelua, sit viel lisää jos haluu erikoistua johonki tiettyyn, Niin mä siis oon ymmärtäny.
Sit ois ihan kiva olla valokuvaaja, tai olla jossain unicefillä töissä, jossain tämmöses auttamis jutus kuitenki. Mut oon tosta lukiojutusta kyl aika varma.
Lukio it is, then?
Ehkä. Ehkä ei. Sen näkee sit ajan kanssa.
Mut se on kyl jännä miten (esimerkiks) iskä on yksinasumista vastaan. Siltä se ainaki tuntuu. Se on jännää miten vanhemmat haluu et lapset elää semmoses pumpulipilves missä ei oo mitään vaikeuksia, ja sit ku sellasia tulee ku muutat joskus 45v omilles ni on ihan sormi suussa et wut. Ymmärrän kyl niitten kannan jotenki, mut hei oikeesti. Enkä ny tarkoita et minä, 14v tyttö, muutan heti ysin jälkeen vittuun ja elelen yksikseni elämäni loppuun saakka, ehei, mut vois vähän yrittää ymmärtää meitä "nuoriaki."
Sillon joskus 1800 luvun lopussa ku iskä on ollu nuori, oli kuitenki vähän erilaista. Ei ollu puhelimia varmaan kaikilla, tietokoneet oli varmaan tuntematon käsite, joten niin oli sähköposti ja internetki. Et jos tapahtu jotain ni kesti 2379 päivää saada eka viesti siitä kotiin ja ns. apuvoimia tilanteeseen.
Nykyään otetaan puhelin käteen ja rimpautetaan. Ei kestä kahta viikkoo saada kirjettä äidiltä vastaukseks et miten sä nyt hoidat tän ja tän asian. Jos tarvii välittömästi rahaa vaik johonki hätäjuttuun ni senkus soittaa ja pyytää tilille (vaikka kyl mä si pyydän mahollisimman vähän rahaa ku asun omillani joskus 328 vuoden päästä).
Ja juu, tajuun. Maailma on julma eikä se sääli ketään sen enempää tai vähempää ku muitakaan, mut mieluummin mä kyl asuisin kadulla ku pumpulipilvessä.
Mulla on kyl asiat iha hyvin, en asu pumpulipilvessä enkä kadulla, ja äiti on tosi järkevä tällasis asioissa (täytyy myöntää, ne käy järkeen, vaik en sitä aina ääneen sanokkaan), ja se ymmärtää ku se on muuttanu omilleen 13v, mut silti.
ANGST. Huh, kirjottaminen oikeesti helpottaa. :D
~moviez
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti